sunnuntai 3. toukokuuta 2009

Keltaisella kohti kesää

Alunperin oli tarkoitus jatkaa vappuvapailla tämän DROPS mekon parissa, mutta päästyäni vyötäröjoustimen kimppuun iski totaalinen epätoivo. Edes Ravelrysta löytyneistä vinkeistä ei ollut tällä kertaa mitään apua, vaan joustimessa jokainen nurjaa seurannut oikea silmukka jäi silmää ärsyttävän löysäksi. Purin ja neuloin, purin taas ja neuloin eri tavalla.. Ei huomattavaa parannusta. En hoksannut ottaa kuvia, ehkä joku neroneuloja olisi jo kuvista nähnyt, mitä teen väärin..

Pistin miehen kerimään koko roskan kasaan. En viihdy keskeneräisten töiden keskellä, joten vaikka tuohon mekkoon oli jo käytetty kallisarvoista neulonta-aikaa, niin mieluummin aloitan sen joskus myöhemmin kokonaan alusta. Keskeneräisenä se vaan vainoaisi minua.

Jotain tekemistä käsille oli kuitenkin saatava, joten päätin viimeinkin tehdä tarvitsemani neuletakin, päällystakin korvaajaksi. Vaikka juurihan edellisellä kerralla kirjoittelin, miten neuletakit eivät minulta ikinä onnistu..

Miehen yllytyksestä ostin Novitan Lauttasaaren myymälästä parisen kuukautta sitten 2 kiloa Novita Mamboa; punaista ja keltaista, kilon kumpaistakin. Neuletakkiin valituksi tuli pirtsakka keltainen. Mamboa on mielestäni mukava neuloa ja onpa sitä helppo purkaakin, jos on aivan pakko..

Sopivaa ohjetta ei löytynyt, kun kaikissa Novitan ohjeissa väitettiin L-XL -kokoisen emännän puseroon kuluvan vähintään 1,1 kg lankaa ja minultahan löytyi vain se kilo.

Lopulta nappasin jostakin ohjeesta aloitussilmukoiden määrän ja päätin, että langan on vaan pakko riittää. Muutoin ohje on "omasta päästä", hyvin perusnuttu siis, ei minusta oikein neulesuunnittelijaksi ole.

Kuvassa neule on suoraan puikoilta, toivottavasti kädenjälki hieman tasoittuu höyrytyksessä tai ensimmäisessä pesussa. Lankaa jäikin n. 50g, joten en oikein tiedä, miten niissä Novitan ohjeissa kulunki oli niin suuri. Nappien ompelu otti kyllä koville taas :D mutta sainpa tehtyä! Toivottavasti myös pysyvät paikoillaan, ettei tarvitse ihan heti ottaa uusintaa.

Arvosana 8. Vaikka lievää liekotusta on nappilistassa havaittavissa, niin ei sentään niin pahasti, että häiritsisi.. jos sitä ei ala tarkemmin tuijottamaan..

2 kommenttia :

helena kirjoitti...

Tyylikäs neuletakki! Ja mambo on ihan kivaa lankaa, vaikka välillä tuntuu vähän raskaaltakin neuloa kun on niin paksua :)

Hauskat kuvat sulla muuten, toi kaiken ylimääräisen pois leikkaaminen näyttää hauskalta!

Neulemaakari kirjoitti...

Helena, kiitos, kiitos!
Mambo tosiaan on aika raskasta neuloa, se tuli huomattua tätäkin neuletakkia kutoessa. Mutta erityisen mukavaa on se, että tulee suht. nopsasti valmista jälkeä, kun lanka on niin "muhkeaa". Sopii siis hyvin tällaiselle kärsimättömälle neulojalle :)