lauantai 31. heinäkuuta 2010

Oho, päivitys..

En ole unohtanut blogiani, mutta kutominen ei ole oikein todella inspiroinut kuukausiin. Eikä näin ollen ole oikein ollut mitään raportoitavaakaan. En ole jaksanut lukea edes neuleblogeja, enkä seurata Ravelrya, joten aika pahaksi pääsi lopputalven neuleblääh..

Nyt heinäkuun helteillä mieli haikaili jo syksyn vesisateita :) ja alkaa tuntua siltä, että neulominenkin alkaa taas kiinnostaa, kun villalankojen ajankohta lähestyy. Ei tietenkään mikään estäisi kutomasta villaisia myös kesällä, mutta jotenkin se vaan tökkii.

Vaan enhän minä toki aivan kutomatta ole ollut tämänkään tauon aikana:

Tässä vasemmalla näette ehkä suurimman syyn siihen, miksi huhtikuussa teki mieli katkoa puikot.

Tuosta pinkistä Novita Malibusta piti edellisen postauksen perusteella tulla jotain ihan muuta. Niinpä, vaan kun ei. Siitä ei tullut hyvä, joten pistin purkuun. Ja kun olin päättänyt seuraavaksi käyttää tämän langan pois, niin ei siinä muu auttanut.

En enää edes halua muistaa, kuinka monta erilaista viritystä tuosta langasta yritin. Enkä suostunut heittämään lankaa roskikseenkaan, vaikka mies sellaistakin esitti jossakin vaiheessa, kun jälleen kutomisharrastuksen rentouttamana ärisin ja pistin puolivalmista neuletta langaksi.

No, tuli siitä sitten  jotain valmista, enkä kyllä todellakaan ole tulokseen tyytyväinen, mutta lopulta vaan luovutin. Onneksi se lanka nyt loppui kokonaan. Kyseinen luomus lojuu nyt vaatehuoneen hyllyllä, enkä usko, että tulen sitä koskaan käyttämään.

Edellisen langan uuvuttamana halusin tehdä jotain mukavaa ja rauhoittavaa, ja siihen sopikin omistamani kaksi kerää Manos del Uruguay, Silk Blendiä (väri 9332); helppoon ja kevyeen kesätoppiin. Topista tulikin ihanan kevyt ja mukava pidettävä, tosin hieman enemmän sillä saisi olla pituutta, kun se on niin järkyttävän kevyt! Tuntuu että se nousee pienelläkin tuulenvireellä niin, että napa vilkkuu :)
Olen ajatellut kokeilla kastella ja venyttää tätä hieman, mutta en ole vielä(kään) saanut aikaiseksi..

Pienempänä välipalana tein äidille uuden kaulurin, kun hän hukkasi vanhan lopputalvesta. Eihän sitä kauluria nyt tietenkään kesällä tarvitsekaan, mutta kun ei ollut  muutakaan tekemistä mielessä, niin onpahan kauluri valmiina ensi talvea varten. Kaulurista ei ole kuvaa, mutta se on musta ja toimivaksi havaittu perusmalli.

Ystävän esikoistytär syntyi toukokuussa ja johan hetkeksi iski kutomisinnostus.

Tein pikkuneidille neuletakin Novita Wool Neliraidasta, väri pinkki-valkoinen (886). Ohje löytyy Garnstudion sivuilta, VauvanDROPS nro 14-2.
 
Takki on toki vielä iso, mutta oletettavasti suurin piirtein oikein kokoinen siinä vaiheessa, kun sille oikeasti tulee käyttöä. Oli tarkoitus tehdä samasta langasta junasukat ja myssy, lanka mokoma riitti juuri ja juuri tähän takkiin. Mahtaakohan tuota samaa Novita Wool Neliraitaa löytää enää mistään? Saa tarjota!
Kesäkuussa en sitten neulonutkaan yhtään mitään, vaan sitten lomien alettua oli pakko jo löytää jotain kudottavaa. Kun mitään villapuseroa ei niillä keleillä kehdannut aloittaa, päätin yrittää taas yhtä simppelin oloista pitsihuivia. Knittystä löytyi sopivan helppo huiviohje, Annis.

Vaan ne nypyt! Kokeilin erilaisia nyppytekniikoita (mitä nyt neulekirjoistani löysin), kun ohjetta noudattaen en saanut niistä todellakaan nättejä. Vaan en saanut muillakaan tavoilla, vaan ne olivat aina rumia lättänöitä. Ehkä mohair-tyyppinen lanka ei vaan toimi nypyissä. En tiedä, kun en ole ennen edes kokeillut.  Lanka Garnstudion Vivaldi, väri 23, jota kului 50g.

Ohje oli helppo ja huivi nopea tehdä, joten ehkäpä kokeilen tehdä toisenkin, mutta eri langasta, josko sitten saisin ne nypytkin mukaan!

Seuraavaksi päätin kuluttaa varastostani pois 12 kerää Garnstudio Muskatia, väri 39 (kanerva). Pusero on neulottu ylhäältä alas, "niin kauan kuin lankaa riittää" -periaatteella. Se näyttää ihan hyvältä, kun sen vetäisee päälle ja sen jälkeen vain pojottaa paikoillaan.. Mutta liikkuessa sen karmea epäistuvuus tulee esiin; se ei vain näytä epäistuvalta, se myös tuntuu ahdistavalta.

Vaan kun tämän langan kanssa uhkasi käydä sama kuin alussa kerrotun pinkin Malibun kanssa, niin tällä kertaa luovutin oitis! Tämäkin jäänee käyttämättä, kunnes joskus heitän sen roskikseen. Jos joku tutuista lukee tätä ja haluaa vaikkapa sovittaa tätä puseroa, niin ilmoita. Jos se jollekulle sopii, niin lahjoitan mielelläni pois vaatehuoneesta pölyttymästä.

Täytin juuri vuosia ja sain mieheltä lahjaksi kahta eri lankaa; Garnstudion Silke-Tweedia 450g ja teetee Primaveraa 750g. Aivan on minun värisiä lankoja, joten nämä varmasti löytävät tiensä puikoille.

Lisäksi sain myös Addi Click -setin! JEE! Onhan minulla aika hyvä KnitPro / KnitPicks -kokoelma olemassa, mutta kun osia on alkanut jonkin verran rikkoutumaan, on Addi Clickien ostaminen käynyt mielessä kerran jos toisenkin..

Ensivaikutelma setistä on hyvä; kiinnitysmekanismi on kätevä kun siinä ei tarvitse erillistä kiristystyökalua. Tosin olen ollut tyytyväinen myös KnitPro puikkojen kierrekiinnitykseen, enkä ole kokenut sitä erityisen hankalaksi tai toimimattomaksi.
Clickien säilytyskotelo on hyvä, mutta miinusta täytyy antaa siitä, että siinä ei ole ollenkaan laajennusvaraa! Erityisesti pidän Addi Click -setissä siitä, että jokaisessa puikossa on koko merkittynä, niin ei tarvitse jatkuvasti olla puikkomittaa etsimässä.

Eiköhän tuossa nyt ole kaipaamani tropit jo puoli vuotta vaivanneen neulebläähin peittoamiseksi! Ainakin sormet jo hippuilee noiden lankojen perään.. Tule jo, syksy, talvi, kylymä!

1 kommentti :

MariL kirjoitti...

Ihania neuleita! :) Syksyä ja kylymää kaipaillaan täälläkin. :)