maanantai 29. maaliskuuta 2010

Välipaloja osa 2

Neuleblääh ei suostu häipymään pääkopasta. Neulon kyllä, mutta aika vähän ja vain pieniä juttuja, koska mitään isompaa en jaksa aloittaa.

En kestä keskeneräisiä neuletöitä, ja olen oppinut että tällaisen blääh-olotilan vallitessa ei kannata aloittaa mitään suurempaa työtä, koska niistä tulee ufoja. Jos nurkissa pyörii ufo, en pysty aloittamaan uutta, inspiroivaakaan neuletyötä. No, ehkä aivan äärimmäisessä pakkotilanteessa se onnistuu, mutta silloinkin kyllä ahistaa koko ajan. :) Niinpä minulla ei työt yleensä ufoudu, koska kaikki joko tehdään loppuun tai puretaan armotta takaisin langaksi.

Purkaminenkin vaan on joskus niin viheliäistä hommaa, koska jotkut langat eivät yksinkertaisesti halua tulla puretuiksi. He haluavat vain tulla joksikin kauniiksi, ja kun he ovat jo päässeet puikoille asti, he eivät enää halua antaa milliäkään periksi. Eivät, vaikka heille kuinka vakuuttelisi, että heistä tulee seuraavassa projektissa vielä paaaljon kauniimpia. Jos mikään ei auta, ja lanka ei millään suostu antautumaan takaisin kerälle, saatan kyllä heittää roskiin koko purkuyritelmän. On niin paljon kivoja ohjeita ja lankoja, joten ei-kivoihin ei malta kovin paljoa tuhlata hyvää neulomisaikaa.

Se Yuzen-villatakki haluaa vielä muhia päässä, joten sitä en pysty vieläkään aloittamaan. Ehkä ensi syksynä! Niinpä neulon Novita Malibusta (vielä yhtä väriä löytyi lankavarastosta!) jonkinlaista liiviä tm. Saa nähdä mitä siitä tulee, ohje on ns. omasta päästä. Liivin etureuna on "feather and fan" -mallineuletta. Tänään satoi rakeita, ja taivas on harmaa, joten ei ollut oikein otollinen kuvauspäivä, ja kuvassa langan väri ei mielestäni aivan täsmää oikeaa.


Lanka: Novita Nalle Four Seasons, väri syksy (815)
Myssy: Siksak-myssy, Ullassa
Kaulahuivi: Jostakin SK:n vauvaneuleliitteestä, jota en nyt löydä mistään. Idealtaan sama kuin Avaimenreikäkaulaliina Ullassa.
Sukat: Junasukat

Ennen tuota liivin aloittamista neuloin pieniä asusteita vauvalle. Ystävän esikoinen syntyy melko pian, joten päätin käyttää ainokaisen syksy-Nalle -kerän voidakseni kokeilla, mitenkä vauvan asusteet syntyvät. Eihän tässä vielä mikään kiire ole niiden kanssa, mutta nämä olivat oikein sopivia välipaloja, kun se neuleinspis yhä antaa odottaa itseään. Junasukat olivat niin hauskat, että piti tehdä kahdet.

Kovin pieniltä ne näyttää, eikä ole lähimaillakaan ketään tuttua vauvaa, jolle voisi sovittaa! Myssyä kyllä kokeilin omaan päähän; venyi aika mahtavasti, muttei sentään ollut minulle aivan sopiva :)
Ehkä näille harjoituskappaleillekin löytyy vielä käyttäjä, joku syysvauva.

Tarkoitus oli kyllä saada kyseinen lanka loppumaan omasta varastosta, mutta noita neuloessani huomasin pitäväni tuosta Syksy-väristä todella paljon, ja päädyinkin tilaamaan sitä kolme kerää lisää! Pakko oli tilata nyt kun sitä vielä (netti)kaupoista löytyy. Tilasinpa "samoihin postikuluihin" myös muita vuodenaikoja, paitsi en kesää, kun sininen ei oikein ikinä iske. Niin että nyt sitä Nallea on entistä enemmän varastossa. Ehkä teen siitä itselleni  junasukat tai tarpeeksi ison siksak-myssyn :D

Ai niin, ne odotetut Rowan Kidsilk Hazet saapuivat Colourwaylta noin kuukausi tilauksesta. En ollut tuotteiden viipymisestä - ihme kyllä - huolissani, koska minua alunperinkin informoivat viiveestä. Lisäksi he veloittivat tuotteet vasta sitten kun pystyivät ne toimittamaan. Nyt kun vielä muistaisin, mitä minä alunperin aioin tehdä noista neljästä kerästä Hazea.

tiistai 2. maaliskuuta 2010

Revontuli

Helmikuun huipennukseksi sain tehtyä Revontuli-huivin. Tasan viikko siihen kului, vaikka luulin ja toivoin pakertavani tämän parissa huomattavasti pidempään, koska seuraavaa projektia ei ole tiedossa.

Sen verran myöhään huivi sunnuntai-iltana valmistui, etten jaksanut sitä enää alkaa pingottamaan, joten huivi kävi "pika-pingotuksessa" eilen. En tietenkään malttanut antaa sen olla mattoon nuppineulattuna kovin pitkään, kun piti päästä näkemään, millainen siitä nyt sitten tuli.  Lisäpingotus tekisi huiville hyvää, antaisi sille lisää "terää" ja lisäsenttejä, mutta itseni tuntien tiedän, että enpä taida jaksaa.
Lanka: Evilla 100% villa,  8/2, A30, 170g
malli: Revontuli-huivi, Ullasta

Aivan ongelmitta ei tämä Revontuli-huivi lähtenyt käyntiin, sillä en vaan osannut lukea ohjetta oikein. Sen verran on pakko omaa tyhmyyttä selitellä, että olin flunssassa huivia aloittaessani..

Olin jotenkin saanut päähäni, varmaankin näkemieni huivikuvien pohjalta, että esim. kaaviossa 1 keskisilmukan molemmin puolin pitää olla reikä. Niinpä ihan itse tulkitsin lisäyksen "Y" sellaiseksi, että se muodostaa reiän. Hieman ihmettelin, miksi ohjeessa ei mainita, että kaavio 1 pitää toistaa peilikuvana keskisilmukan jälkeen, jotta "Y":t muodostaisivat reikärivistön keskisilmukan molemmin puolin.

No, ei se mitään, kudoin tyytyväisenä menemään ja vasta kun tulin kaavioon 2, aloin tosissani ihmetellä, ettei tämä nyt näin voi mennä; vaikka miten olisin kaaviota toistanut, niin malliin kuvittelemani reikärivit eivät olisi muodostuneet oikein. Joten tiesin ymmärtäneeni jotain väärin, mutta en tiennyt, missä kohtaa.. Kunnes yhtäkkiä alkoi alitajunnassa nakertaa ohjeen maininta kahdesta erityyppisestä lisäyksestä, ja että tärkeintä olisi ettei lisäyskohtaan tule reikää. EI REIKÄÄ?! Nytpä ajatus suostui viimein oikenemaan.

Ja täytyy vielä lisää puolustella tätä omaa kömmähdystä sillä, että kaikissa näkemissäni Revontuli-huiveissa on kyllä reikiä niissä lisäyskohdissa.. Reikiä ne on pienetkin reiät. Ilikiää hämäystä :)

Viikko sitten saapuivat Noro Yuzenit  Colourwaylta. My precious.. Kidsilk Hazet eivät ole vielä saapuneet, koska ilmeisesti Rowanilla on jotain toimitusvaikeuksia. Joten Hazeja voi joutua odottamaan vielä tovin jos toisenkin.

Eilen ostin Tuulia Salmelan The Tailored Sweater -opuksen, jota tänään saunaa lämmittäessä jo hieman lueskelin. Aika tarkalta oppaalta vaikuttaa. Toivottavasti sen avulla saan Yuzenit kulutettua viimeiseen langanpätkään. Toiveissa olisi pitkähkö neuletakki päällystakin virkaan keväisille keleille.