torstai 25. elokuuta 2011

Ko ehtis, kaikki sais villasukkia


Täällä on neule-laiskoteltu. Lomalla ei oikein ehtinyt ja jaksanut kutoa ja nyt kun on töissä, ei ehdi kutoa (tarpeeksi). Olisikohan kohtuullista anoa neulontalomaa?

Kyhäelmiä sain valmiiksi 14 ennen heinäkuun loppua. Viimeisenä valmistui KYH-14, eli Mambo-huivi.

Huivi on muheva ja erikoisen muotoinen, onhan se oman epä-suunnitelman mukaan kudottu. Lankakin meinasi loppua kesken, ja se osaltaan vaikutti huivin muotoon. Sovitellessa epätavallinen muoto vaikutti ihan kätevältä, joten tämä varmaan tulee talvella ahkeraan käyttöön, jos vaan pakkasia riittää. Lankaa kului reilut 2 kerää, käytin tähän viimeiset Novita Mambot, mitä lankahyllystäni löytyi.

Nyt elokuussa olen jatkanut kyhäelmien parissa. Tällä hetkellä keskeneräisiä on 9, eli tekemistä vielä riittää. Toisaalta tekisi kovin mieli aloittaa jotain ihan uutta.

En enää ole edes merkinnyt ylös, milloin nämä seuraavat työt ovat valmistuneet, tässä elokuun aikana kuitenkin.

Mambo-huivin jälkeen kudoin valmiiksi KYH-8, Rastafarian scarfin.
Voi että osasi olla ankea kokemus. Lopputulos oli kyllä ihan iloinen, huovutuksen jälkeen.
Lanka, Keltavihreä Aade Lõng 8/2 huopui kauniisti.. Mitä nyt TAAS unohdin huovutettavan pesukoneeseen liian pitkäksi aikaa ja huivi oli paikoin huopunut itseensä kiinni pituussuunnassa. Sain repiä aika voimalla, että sain huivin edes suurinpiirtein suoraksi. Värien liukumat valmiissa huivissa on kivat ja minusta tämä on tosi iloinen tapaus. Mutta huivi kyllä huopui minulle aivan liian lyhyeksi. Joten tämä varmaan joutuu etsimään kotia jostain muualta.
Langan menekistä en osaa antaa 100% luotettavaa arvioita, mutta villi veikkaus on että tähän kului noin 100g.

Seuraavaksi valmistui KYH-13, saunahattu hahtuvasta. Tämän langan vyöte on kadonnut jonnekin, mutta muistaakseni tämä on Evillan hahtuvaa. Ei tarvi varmaan edes kertoa, että jälleen huovutettava unohtui pesukoneeseen.. Onneksi tämän saunamyssyn kanssa ei käynyt hassummin. Se näytti pesukoneesta päästyään melkein kuin vauvanmyssyltä, mutta sain sen vielä venytettyä omaan päähän sopivaksi. Melkoisen tiiviisti päähän istuva se on, mutta ehkä se käytössä vielä vähän löystyy..?
Olen hattua jo muutaman kerran saunassa ehtinyt kokeillakin. En kylläkään ole huomannut minkäänlaista vaikutusta saunomisen miellyttävyyteen. Toisaalta meillä saunotaan aika matalassa lämpötilassa, ja nautitaan kosteista löylyistä, joten ehkä saunahattu ei näissä olosuhteissa pääse näyttämään tehoaan. Suojaa se kuitenkin hiuksia, joten on siitä jotain hyötyä.

Vaikka talveen on vielä aikaa, halusin tehdä eräälle ystävälle syntymäpäivälahjaksi huppuhuivin. Ohjeeksi valikoitui Drops nro 109-56, lankana ohjeen mukaisesti Garnstudion DROPS Eskimo.

Muokkasin ohjetta sen verran, että tein huiviosan yksinkertaisella langalla leveämpänä. Lisäksi jätin hupun takaosasta pois keskellä tehtävät lisäykset, kun en halunnut huppuun sellaista hiippaa.. Ensin tein ne lisäykset ohjeen mukaan, mutta lisäyksillä tehty suippo kärki ts. hiippa näytti mielestäni aivan typerältä sivustapäin katsottuna, joten otin huppuosan uusiksi. Nyt olen tähän tyytyväinen ja voin postittaa tämän ystävälleni. Toivottavasti se pitää hänet lämpimänä Oulun tuiskuissa ensi talvena :)

Tänään oli hirveä into tilailla sukkalankaa. Mietin, että voisin tehdä kaikille joululahjaksi sukkia. Sen siitä saa, kun koukkuuntuu Ravelryn ohjehakuun. Tänään vuorossa oli sukkaohjeiden selaaminen ja niitähän löytyi toinen toistaan upeampia. Niinpä "päätin" että alan kutoa sukkia. Olen joskus aiemmin päättänyt alkaa kutomaan kaikkia upeita pitsihuiveja. Eipä oo hääviä saldoa kertynyt :)

Sitä paitsi lankavarasto on jotenkin itsestään täydentynyt tässä elokuun aikana, niin että ei tässä enää mitään sukkalankoja passaisi tilata.

Cascade 128:ia ja Heritage Silkiä, ja näille on jopa käyttötarkoitus mietitty, ainakin suuntaa-antava..


Keski-Pohjanmaan visiitillä pari viikkoa sitten tuli käytyä myös lankakaupassa. Mukaan tarttui taas hahtuvaa, vaikka hermot oli koetuksella ainakin saunamyssyä kutoessa, kun hahtuva katkeili jatkuvasti.  Mutta ehkä nyt osaan käsitellä sitä jo vähän paremmin :)
Samasta kaupasta ostin myös kaksi kerää Kirjo-Pirkkaa. Lanka on toki tuttu muiden blogeista jne, mutta itse en ole siitä koskaan kutonut mitään, siksipä sitä tulikin nyt ostettua kokeiluun.

Notta kyllä kelepaa taas kahtella lankahyllyä, ku ei oo tyhyjää kolua missään! :)

3 kommenttia :

tiinaniit kirjoitti...

Hienoja huiveja olet väsännyt, tuo huppuhuivi varsinkin miellyttää mua - ihan piti ruveta miettimään, että pitäsköhän neuloa itellekki tommonen.

Ja et ole muuten ainoa Ravelryn ohjehakuun koukuttunut. :-D

Mari kirjoitti...

Tuliko Rasfari-huivista kuinka karhean oloinen huovutettuna? Vai pehmenikö sellaiseksi että on miellyttävä ihoa vasten?

Hauska malli ja sopisi mun hiustyyliin just ;-)

Neulemaakari kirjoitti...

Kiitos Tiinaniit. Olen itsekin tyytyväinen tuohon huppuhuiviin, ja myös mietteissä että varmaan tarvitsen tuollaisen itsekin ensi talvena..

Mari, on se suht karheapintainen edelleen, ei siis voi sanoa pehmeäksi. Olen vähän huono arvioimaan, kun omassa kaulassa se tuntuu ihan hyvältä. Mutta toisaalta minua ei karheatkaan langat yleensä pahemmin pistele tai kutita, paitsi sukissa..