Eilen: Mitä?! Joulukuun 11?

Vaikka viime sunnuntaina Linnan juhlia seuratessa tapahtuikin jonkinlainen ensimmäinen havahtuminen, niin vasta eilen oikeasti kolahti tajuntaan, että viikon päästä olemme jo Pohojammaan lenkillä, ja että alkaa siis olla myöhäistä tikuttaa joululahjoja kaikille kivoile ja kilteille.

Juurihan se oli marraskuun alku ja aikaa oli vaikka kuinka! Ravelrystakin löytyi vaikka mitä ihanuuksia, joita piti loihtia lahjoiksi, mutta näemmä niiden tekemiseen ei ollutkaan aikaa. Olen omasta mielestäni kyllä kutonut paljon, tuntitolkulla joka viikko, mutta en tiedä, mitä oikein olen tikuttanut, kun mitään uutta neuletta ei missään näy.

Muistikorttia tyhjentäessä löysin muutaman kuvan marraskuun tekeleistä, onneksi olen sentään ottanut kuvia, koska muuten en ehkä olisi edes muistanut näitä ja olisivat saattaneet jopa unohtua joulupaketeista!

Kuvia selatessa selvisi, että olen näemmä jossain raossa neulonut itselleni myös Noro Kureyonista Baktuksen.  Minulla oli Kureyonia noin kaksi kerää, jääneet jäljelle puserosta, josta bloggasin huhtikuussa.

Koska aika on siis vain kadonnut johonkin, useat lahjottavat joutuvat tänä vuonna tyytymään ostolahjoihin, mistä toki saattavat ollakin vain ilahtuneita (vaikkei sitä kukaan kehtaakaan myöntää :)


Jotain itsetehtyä lahjapaketeista tulee löytymään, etenkin äidin ja anopin paketeista. Anopin torkkupeitehän valmistui jo hyvissä ajoin heinäkuussa.

Lisäksi hänelle valmistui välityönä myös kauluri Novitan Tempo -langasta. Etsin sopivaa violetin sävyä, ja Tempossa löytyi passeli. Lisäksi se on tarpeeksi paksua lankaa, niin että kaulurista tuli tarpeeksi muttei liian muhkea. Samankaltaisia kaulureita olen tehnyt myös Eskimon jämistä ja jostain punaisesta langasta, jolle en oikein keksi muuta käyttöä.




Äiti saa perinteisen Budapest-konvehtirasian lisäksi myös torkkupeiton, kirjoneulelapaset sekä lämpimät töppöset.

Kirjoneulelapasten tarina on sellainen, että kun äidinäiti kolme vuotta sitten nukkui pois, häneltä jäi jälkeen useita keskeneräisiä töitä, niin neuleita kuin nypläyksiä ja ties mitä muuta. Yhdestä pussukasta löytyi mustavalkoiset keskeneräiset kirjoneulelapaset; toinen lapanen oli jo peukaloa vaille valmis, toisessa oltiin vasta peukalokiilaa aloittamassa. Äiti ei enää itse juurikaan pysty neulomaan, joten tänä kesänä hän kaivoi tuon pussukan jostakin kätköistä ja antoi pussukan minulle, että voisin neuloa lapaset valmiiksi.

Itse kudoin lapaset loppuun hieman isommilla puikoilla kuin mitä mummu oli käyttänyt, joten lapasista ei tullut keskenään ihan samannäköisiä Toisaalta se on kivakin niin, koska nyt pystyn aina erottamaan mummun tekemän lapasen. Mummun tekemä on se kauniimpi!

En miltei raaskisi antaa näitä lapasia äidille, vaan haluaisin pitää ne itselläni muistona mummusta. Kuitenkin tuntuu, että äiti on lapasten ainoa oikea omistaja. Mummu ja äiti ovat syy, miksi käsillä itse tekeminen on aina tuntunut luontevalta. Kun olin pieni, "tilasin" neuleeni aina äidiltä, mutta tiesin, että sitten isona teen neuleeni itse :) koska niin sen vaan kuuluu mennä.

Äidin uudet töppöset on tehty Kauhavan Kangas-aitan Melli-langasta. Tein samasta langasta aika samanlaiset töppöset viime jouluksi ja ne hiepuivat todella äkkiä kantapäästä puhki ja olivat kuulemma myös petollisen liukkaat.  Joten, kakkosversiot on kevyesti huovutettu, mikä toivoakseni hieman lisää kestävyyttä. Lisäksi näissä on nyt liukuesteet pohjassa, toivottavasti liukuestekuviot nekin hieman hidastavat kantapään puhkikulumista.


Torkkupeitto on  Kauhavan Kangas-Aitan Villamattolankaa kuten se aiemmin valmistunut lahjapeittokin. Lankaa kului kaksi kartiota, eli n. 2kg. Mallineuleen otin Novita syksy 2009 -lehdestä, missä sitä oli käytetty kaulahuiviin ja baskeriin. Peitto on lämmin ja punainen, joten olen aika varma, että äiti tulee tykkäämään siitä kovasti.

Marraskuun lopulla valmistui myös miehen mummalle neuletakki, malli Drops 115-1, lankana ohjeen mukainen Drops Karisma, väri 53.

Toivon suuresti, että neuletakki on sopiva. Se oli jo kerran hihoja vaille valmis, mutta kun pääsin sitä hieman sovittamaan, totesin, että se on aivan liian pieni, joten ei muuta kuin takaisin langaksi. Mies pääsi ensimmäistä kertaa käyttelemään Royalin kerijälaitetta ja oli aivan innoissaan  siitä, miten äkkiä takki muuttui takaisin lankakeriksi. :)

Minä taas en ollut niin innoissani, koska purkuoperaation jälkeen tuntui todella tylsältä aloittaa sama uudestaan. Aika kivuttomasti se sitten kuitenkin valmistui, televisiota katsellessa.

Eihän tuo saldo nyt niin huono ollutkaan! Ja.. onhan tässä vielä viikko aikaa ennen kuin pitää lähteä tien päälle! ;)